Tehot irti tietomalleista

Rakennusten tietomallien on luvattu parantavan rakennusalan tuottavuutta viimeisten kahden vuosikymmenen aikana. Osalla rakennusalan ammattilaisista on usko tietomallintamiseen alkanut horjua, oikeutetustikin, kun luvattuja hyötyjä ei ole kyetty lunastamaan.

Mistä kiikastaa?

Tietomalleja on hyödynnetty pääasiallisesti suunnitelmien havainnollistamiseen ja yhteensovittamiseen. Näiden käyttötapausten asettamat vaatimukset kyetäänkin pääsääntöisesti täyttämään melko hyvin.

Sen sijaan tietomallien hyödyntäminen koko hankkeen johtamisen työkaluna on vielä lapsen kengissä. Tämä johtuu pitkälti siitä, että alalla käytetään lähinnä yleisiä, koko hankkeen kattavia tietomallivaatimuksia sen sijaan, että ne asetettaisiin kunkin käyttötapauksen tai vähintään hankevaiheen tietotarpeisiin perustuen. Vaatimuksista ei useinkaan esimerkiksi käy ilmi, milloin mitäkin tietoa tulee olla sisällytettynä malleihin.

Kehitystä on hidastanut myös se tosiasia, ettei kunnollista tietomallivaatimusten asettamiseen ja raportointiin suunniteltua työkalua ole ollut saatavissa.

Nyt on.

Kohti tehokasta tietomallinnusta

Toiste® on kehitetty ja testattu alan parhaiden asiantuntijoiden kanssa nostamaan tietomallit johtamisen välineeksi ja kaikkien hankkeen osapuolten yhteiseksi alustaksi. Tietomallivaatimukset voidaan asettaa valittuihin käyttötapauksiin perustuen. Palvelu tarjoaa työkalut tietomallivaatimusten tarkoituksenmukaiseen asettamiseen, raportointiin ja seuraamiseen. Sisäänrakennetut prosessit ohjaavat käyttäjiä ja varmistavat laadukkaan lopputuloksen.

Liiketoiminta-ajureiden näkökulmasta täsmällisesti asetetut tietomallivaatimukset takaavat reilun pelin niin tilaajalle kuin suunnittelijoillekin. Projektiin lähtiessä kaikki tietävät vaatimustason ja hankkeen aikana tapahtuva jatkuva seuranta takaa sen, että vaatimukset täytetään. Tehokkuus paranee samalla.

Nyt on tullut aika lunastaa lupaukset ja laittaa tietomallit töihin koko alan parhaaksi.

Oletko valmis loikkaan?

Kaikkia tarvitaan

Tilaaja: Esitä tietomallivaatimukset selkeästi jo suunnittelua hankkiessasi ja vaadi hankkeessa vaatimusten mukaista suoritusta. Toiste näyttää reaaliaikaisen tilannekuvan ja auttaa puuttumaan poikkeustilanteisiin.

Tietomalliasiantuntija: Huolehdi siitä, että sovitut tietomallivaatimukset täytetään laadukkaasti ja oikea-aikaisesti. Toiste tekee tietomallinnuksen tilanteen seuraamisesta helppoa.

Suunnittelija: Raportoi työskentelysi edistymistä läpinäkyvästi ja ajantasasaisesti muille osapuolille. Toiste® ohjaa sinua järjestelmälliseen raportointiin.

Ota Toiste® avuksesi matkalla kohti tietomallien tehokkaampaa hyödyntämistä organisaatiossasi.

Tutustu ominaisuuksiin >>

Tai ota yhteyttä, niin sovitaan esittely!